#7 Irtohyppelyä vaarallisin seurauksin (10.09.2012)

- Liiku, idiootti! huudahdan ärtyneenä koiralleni. Valkoinen otus lähtee tyytymättömänä ihanan hajun luota tallille päin. - Kiitos.

Saavumme hetken kuluttua tallille ja vien karvakasan kentän laidalle, johon se lätsähtää maahan makaamaan. Lähden kohti tallia, jossa kirjaimellisesti törmään nuoreen mieheen.
- Ööö, sori, mutisen nolona pojan katsoessa minuun.
- Eipä mitiä, nuorimies hymähtää ja ojentaa kätensä. - Latu.
- Selma, vastaan ja tartun käteen. - Omistan tuon kirjavan shettiksen, Alisan.
- Vai niin. Miulla on tuo pilkkuperseinen Rolle, mies kertoo. - Pitääpä hakea se sisään, Latu kertoo ja lähtee vaappumaan kohti oritarhoja.
Jatkan matkaani talliin, jossa törmään toiseen uuteen kasvoon. Tällä kertaa en kuitenkaan aivan kirjaimellisesti kävele päin, mutta likellä on. Nainen ojentaa reippaasti kätensä.
- Klara, hän esittelee hiukan ruotsalaisittain ääntäen.
- Selma, Alisan omistaja, vastaan tarttuen ojennettuun käteen. - Hauska tavata.
- Samoin. Mutta, täytyy mennä, tapaillaan! Klara huikkaa ja lähtee poispäin.
Menen Alisan karsinaan, joka on jo siivottu. Otan vain kaapista tiskiharjan ja pesaisen kupit, jonka jälkeen lähden hakemaan Alisaa sisään.
Kuraisessa tarhassa seisoo jälleen kerran kaksi mutaklimppiä kahden ponin sijasta. Otan toisen, jonka oletan olevan Alisa, kiinni ja vien talliin.
Tiitiäisen karsinalla seisoo vieras tyttö. Hän näyttää ehkä suunnilleen minun ikäiseltä, sattaapi olla vuoden, pari vanhempikin.
- Hei, tervehdin ja pysäytän Alisan.
- Moi, tyttö tervehtii. - Mä oon Soffi, hän sanoo.
- Mää oon Selma, ja omistan tän Alisan... Okei, tästä ponista näkee tällä hetkellä aika hyvin, miltä se näyttää, mut... Jos näät tarhassa kaks mutaa, jotka muistuttaa muodoltaan mahdollisesti ponia, niin ne on Alisa ja Viveka, hymyilen.
- Seelvä, Soffi vastaa hiukan epäillen. - Mä siis tosiaan hoidan tätä Tiitiä.
- Okaaay. Onkohan se Inkku pian tulossa, mietin itsekseni ja lähden viemään Alisaa karsinaansa.
- Herranjumala se on kurassa! kuulen kiljahduksen takaani, kun koluan kaappiani Alisan harjoja etsien.
- No shit, Sherlock, totean huomattuani, että kyseessä oli Inkku. - Ja peeteevee, sä et haluu tietää, miltä Vive näyttää, nauran muistellessani ponin ulkonäköä.
- Älä vaan sano... Inkeri aloittaa, mutta repeän nauruun nähdessäni tytön ilmeen, ja hänen on pakko lopettaa lause kesken.
- Ei perskule.
- Heeii, ei se oo paljoo sen pahempi ku Allukaan... Siitä vaan ei näy muuta ku silimät, nauran.
Inkku nappaa riimunnarun ja porhaltaa kohti tarhaa. Sillä välin minä otan kumisuan ja alan hieroa komeaa kurakerrosta irti ponista.
Kun Inkeri ja Vivvu tulevat takaisin, molemmat ovat kurakerroksen peitossa.
- Vediks lipat? on ensimmäinen kysymykseni.
- Valitettavasti, Inkku vastaa, mutta repeää sitten nauruun nähdessään minun tyrskähtelevän hillittömästi. Kohta hekotamme kuin hullut ja ponit katselevat meitä hiukan oudoksuen.
- Ei oikeeestiiiiiihhh.... nauramme hulluina.
Soffi tulee Alisan karsinan eteen ja odottelee siinä, että saamme hillittyä itsemme.
- Niin? kysyn, kun olemme rauhoittuneet.
- Mietin vain, että mitäs ajattelitte tehdä ponejenne kanssa tänään, Soffi kysyy.
- Kuule ei hajuakaan, vastaan ja vilkaisen Inkeriä.
- Ööööö käviskö irtopomppiminen? Nyt ku tuol on ihan hyvä sää niin sais kentälle linjan, Inkku ehdottaa.
- Sopii mulle, vastaan. - Tuutsä mukaan?
- Joo, jos vaan huolitte, Soffi naurahtaa.
- Kyl se meille käy, jos vaan kestät meitä, myhäilen. Vilkaisen Inksuun, joka repeää hulluun nauruun.
- Lopeta! huudahdan naurun seasta.
- Hei rauhottukaaa, Soffi yrittää, ja yritämme Inkun kanssa rauhoittua, ja onnistummekin jotenkin.
- Mennäänkö laittamaan kuja tonne, niin harjataan sitten hevoset?
- Sopii, Soffi vastaa ja lähdemme kolmisin kentälle.
Rakennamme lyhyen linjan, jossa on ensin ristikko, sitten kahden laukan päässä pysty ja lopuksi okseri. Viritämme linjaan vielä reunan niin, että hevoset pysyvät siellä, ja lähdemme laittamaan niitä kuntoon.
Vaikka Alisa onkin kuran peitossa, saan tamman pikapuoliin puhtaaksi. Suitsin ponin, painan kypärän päähäni ja nappaan juoksutusliinan mukaan.
Kävelytän Alisan kentällä selästä käsin, jonka jälkeen vaihdan suitsien ohjat juoksutusliinaan ja ravuutan ponia muutaman kierroksen molempiin suuntiin sekä laukkuutan hiukan, jonka jälkeen Inkeri menee raipan kanssa kujan suulle ja Soffi on kävelyttämässä Tiitiä pihalla, jotta pääsemme melko sujuvasti etenemään. Kauraämpäri odottelee kentän ulkopuolella.
Alisa tajuaa idean heti ja hyppää kevyesti pienten ristikoiden yli. Se antaa helposti kiinni pienen riehumisen jälkeen ja hyppää linjan uudelleen, tosin tällä kertaa viimeinen este on pystynä. Jälleen menee hyvin, ja nostamme keskimmäisenkin pystyksi. Alisa on innoissaan ja pomppii esteet mielellään.
Nostamme okseriin takapuomin ja nostamme keskimmäistä estettä. Alisa menee taas innolla ja nostamme esteet seitsemäänkymmeneen. Ponia ei tunnu pysäyttävän mikään, kun se katsoo hyppypaikat ja säätelee laukkaansa niiden mukaan.
- Uskaltaako koittaa ysikymppiä? kysyn Inkulta, kun Alisa on hypännyt kahdeksankymppisetkin esteet kevyesti.
- Uskaltaa, se on menny niin hyvin noi kasikympit, Inkeri vastaa. Nyökkään ja nostamme esteitä kymmenellä sentillä Alisan nyhtäessä alkusyksyn ruohoa kentän laidoilta.
- Noniin, Altsukka, tää on sitten viimonen, sanon ponille, otan sen kiinni, pujotan riimunnarun kuolainrenkaaseen. Talutan tamman käynnissä kentän toiseen päähän ja lähden ravaamaan poni vierelläni. Hiukan ennen kujan alkua jättäydyn jälkeen riimunnarun irrotessa kuolainrenkaasta ja Alisa nostaa laukan hypäten alussa olevan ristikon kevyesti. Yksi laukka-askel ja pystyn ylitys. Kaksi laukkaa ja okseri.
Alastulossa urhoollinen poni kompastuu ja lentää ympäri. En itse kuule kurkustani nousevaa kiljahdusta.
- Alisa! huudahdan ja lähden juoksemaan kohti kolmijalkaisena seisovaa tammaa. Se ei varaa lainkaan painoa vasemmalle takaselleen. Inkkukin tulee ponin luokse. Sitä selvästi sattuu; ponin korvat riippuvat sivuilla ja se katsoo meitä apeana. Silitän ponin hionnutta kaulaa.
- Mä haen Sinnan, Inkeri sanoo hiljaa ja lähtee tallia kohti.
Nyökkään ja rauhoittelen tammaa, joka vain seisoo kolmijalkaisena paikoillaan. Sitä ei kiinnosta edes tarhassa olevat hevoset, jotka riehuvat, ei muovipussi, joka leijailee pihan poikki, ei edes Sinna, joka tulee paikalle.
Nainen ei sano mitään; Inkeri on kait kertonut tapahtuneen. Kyyneleet valuvat silmistäni Alisan tuuheaan harjaan, kun halaan ponia.
- Kyllä tämä saadaan varmasti kuntoon, Sinna sanoo tutkittuaan jalkaa.
- Alisaa... ei.. saa... tappaa... nyyhkin.
- Eläinlääkäri on tulossa. Kyllä Alisa selviää. Se on reipas poni, Sinna sanoo ja jää kanssani kentälle. Inkeri menee tiedottamaan Soffia, joka lähtee maneesille ratsastelemaan.
- Halutko sä, että mä jään tänne? Inkku kysyy.
- Ei sun tarvi.
- Mut kyl mä voin jäädä, jos sä haluat.
- Ei kun mee vaan. Tässä voi mennä kauan, vastaan.
Inkku nyökkää ja lähtee Vivekan luo.
- Mä soitan sun vanhemmille, Sinna sanoo. Nyökkään, otan puhelimeni ja selaan isäni numeron esille.
Lopulta eläinlääkäri tulee ja tutkii Alisan jalkaa.
- Tämä pitää kyllä kuvata, mies sanoo. - Varaako se jalalle ollenkaan painoa, vaikka kävelyttäessä?
Maiskautan Alisan liikkeelle ja tamma joutuu hiukan tukeutumaan jalkaansa, mutta yrittää pomppia eteenpäin kolmella jalalla.
- Seelvä. Pitää kyllä viedä klinikalle, eläinlääkäri sanoo.
- Iskä, traikku, sanon. Isäni lähtee puruttamaan hevoskoppia, ja hoitaa homman nopeasti.
Nyt Alisa on kuvattavana. Minä en saa mennä mukaan, sillä siellä on vaarallista säteilyä.

♥: Selma

#6 Ensimmäiset kilpailut 07.09.2012

- Missä Alisan estehuopa on? kysyn hätääntyneenä Inkeriltä. - Mä oon ihan varma, et mä pistin sen tänne kaappiin eilen!
- Öö.. tässä? tyttö sanoo nostaen maasta pinkkiruudullisen huovan.
- Ojtack! huudahdan ja tungen huovan traileriin menevien pinoon. - Onks meillä ny kaikki?
- Eiköhän. Nyt tavarat ja poni koppiin ja menoks!

Noin tunnin kuluttua isä on parkkeerannut Kisatalli Sunin pihamaalle. Päiväkarsinaa meillä ei ole, ja meidän ensimmäinen luokkamme alkaa reilun puolen tunnin kuluttua, joten menen tutkimaan ratapiirrosta Inkun kanssa. Yritämme etsiä mahdolliset sudenkuopat radasta ja miettiä, mikä on Alisalle vaikeinta.
- Eiköhän tää oo aika iisi tää rata tällasenaan, totean ja lähdemme purkamaan Alisaa trailerista.
Sääntöjen mukaisesti puen ponille ensin suitset trailerissa ja peruutan sen sitten vasta ulos. Harjaan ponin pikaisesti, jonka jälkeen vain varusteet selkään ja kävelemään pihaan.
Alisa on virkeä ja katselee innostuneena ympärilleen, mutta on kuitenkin rauhassa ja tottelee apujani. Pääsen pian verryttelemään, ja Alisa on todella energinen. Saan sen kuitenkin avuille.
- Seuraavana vuorossa Selma Lahti ja Alizay v.d. Quantum!
Ohjaan Alisan kentälle. Ponin selästä esteet näyttävät pienemmiltä kuin maasta. Tervehdin tuomaria ja saan lähtöluvan. Ravaan kentän toiseen päätyyn, nostan laukan ja ohjaan ponin radalle.
Ensimmäinen este, matala okseri kohti verkkakenttää, ylittyy helposti. Siitä loiva kaarre hieman korkeammalle okserille, josta melko tiukka käännös pystylle. Alisa kääntyy helposti ja hyppää mielellään kapean pystyesteen, jonka johteina on kaisloja. Kolmosesteeltä on taas loiva tie neloselle, jonka jälkeen todella tiukka käännös viidennelle. Alisa on kuitenkin eri mieltä suunnasta viime hetkellä, ja luikahtaa sivulle hypäten kahdeksantena olevan okserin. Meidät hylätään väärän radan vuoksi ja ravaan harmistuneena ulos kentältä.
Osallistujamäärät ovat pieniä, joten kävelytän Alisaa kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen lähden verryttelemään seuraavaa luokkaa varten. Rata on sama, joten minun ei tarvitse opetella sitä. Alisa on pysynyt kuitenkin lämpimänä, eikä minun tarvitse kuin hypätä pari isompaa estettä verryttelyksi.
Tervehdin tuomaria ja lähden kohti ensimmäistä estettä. Olen päättänyt, että tästä selviämme kunnialla. Ensimmäiset neljä estettä sujuvat hyvin, ja tällä kertaa jopa tiukka käännös neloselta viidentenä olevalle okserille onnistuu. Sitten kuutosokserille melko suora linja, sitten loiva käännös seiskana olevalle pystylle ja siitä kasille. Perusrata menee puhtaasti, joten kiihdytän Alisaa ja lähden uusintaan. Vitoseste, jonka jälkeen käännös neloselle, ykkönen, kakkonen, seiska ja kasi. Alisa on vireessä ja kiitää huimaa vauhtia esteeltä toiselle. Viimeisen okserin jälkeen taputan Alisaa yleisön hurratessa.
Loppujen lopuksi sijoitumme kolmansiksi, ja Alisa on aivan innoissaan kunniakierroksella. Taputan ponia ja kävelytän sitä ennen kotiinlähtöä.

♥: Selma

#5 Häppi pööttei Viveka! (04.09.2012)

Kuuntelen historianopettajan puuduttavaa selitystä puolella korvalla, vaikka mies painottikin ensimmäisellä historiantunnillamme, että kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää ja oppiminen tapahtuu oppitunnilla. Toisaalta, ukko onkin hiukan omaperäinen, muunmuassa keräilee kindermunien leluja.
Kello soi ja päättää puuduttavan seitsentuntisen koulupäivän. Pakkaan vikkelästi kirjan ja vihon laukkuuni ja lähden pyörätelineille.
- Hei tuukko tallille tänään? kysyn Inkeriltä, kun olemme aukomassa pyöriämme koulun pihalla.
- Joo, tottakai! En jättäis Viven synttäreinä tallia väliin missään tapaukses, tyttö vastaa.
- Ainii! Vitsi, paljo se täyttää?
- Kaheksan! Mieti! Mä ostin sen ku se oli neljä! Oumaigaad.
- Ei tunnu yhtää et ois aika menny nii nopeesti, totean.
- Muttaaa, nähään tallilla! Inksu huudahtaa ja lähtee polkemaan toiseen suuntaan. Minä lähden kotia kohti.
Varttituntia myöhemmin olen tallilla. Koulumatka on vain vaivaiset kaksi kilometriä ja isän luota tallille vain vajaa kilometri. Vive ja Allu ovat vielä pihalla, joten menen siivoamaan Alin karsinaa.
Pienen ponitamman karsina on puhtaassa kunnossa, joten saan sen siivottua juuri, kun Inksuli tulee tallille.
- Jaa sie sitten siivosit Altsun karsinan, muttet Vivskun boksia viittiny?
- En mää ehtiny.
- No et niiii, se ny oli läppä!
- No kyl mä ny sen tiesin!
- Joojoo. Mennääks hakemaan ponit sisään?
- Mennään, suostun, nappaan Lissun riimunnarun ja lähden Inkun perässä hakemaan ponia.
- Voi elämä! tuhahdan, kun näen Lispen ja Vivtsun sijasta tarhassa kaksi mudan peittämää epämuodostunutta klimppiä.
- Ei herrajumala. Vivvu on päättäny kunnolla bilettää, Inkku puuskahtaa ja lähtee metsästämään poniaan liukkaassa ja upottavassa mutatarhassa.
Kiitän onneani siitä, että laitoin kumisaappaat jalkaan, ja lähden Inkun perään. Liukastelemme jatkuvasti, mutta niin tekevät ponitkin, joten saamme ne helposti kiinni. Siis sen jälkeen, kun olen pyllähtänyt mutaan. Inkku tietysti nauroi asialle aivan hulluna ja lensi itsekin takapuolelleen.
Viemme ponit sisään ja käymme vaihtamassa housut kurattomampiin, jonka jälkeen talutan Alisan pesupaikalle ja suihkuttelen kirjavan jalat puhtaiksi. Ali ensin steppailee hiukan, mutta pysyy lopulta paikoillaan sen aikaa, että saan kurat irti. Kuivaan jalat pyyhkeellä ja vien Alisan takaisin karsinaan, jonka jälkeen Inkku menee pesemään Vivekaa.
Kun molemmat ponit ovat puhtaita, puemme varusteet itsellemme ja hevosille. Pieni sade vihmoo taivaalta, joten päätämme lähteä maneesille ratsastamaan.
- Hei vitsi, meidän pitää kyl laulaa Vivvelille, totean ja alan hoilottamaan ’Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan’. Maneesi on jälleen tyhjillään, joten pääsemme ratsastamaan rauhassa.
- Hei tiiäkkö, mitä mun tekis mieli kokeilla? kysyn Inkeriltä alkukäyntien aikana.
- Kuule ei hajuukaa. Toivottavasti ei ainakaa lähtee maastoon, Inkku toteaa, sillä sade on voimistunut kaatosateeksi.
- No ei sentää, nauran. - Mut hypättäiskö me? Ku Vivvu kuitenki tykkää siit ja sil on tänää synttärit!
- Joo! Inkku kiljaisee. Tyttö on heti täysillä mukana.
- Noniii, mä arvasin et sä suostut!
- Paitsi meil ei kyl oo turvaliivei.
- Haittaakse? Oon mä ny ennenki hypänny ilman. Muummuassa viime kesän leirikisoissa, ja mä menin sillon viel ilman satulaa!
- Okei. Mut ei sit mitää himorataa, Inkku varoittelee ja hyppää alas Viven selästä.
Rakennamme vain pienen linjan, johon tulee pari pystyä ja okseri. Lisäksi laitamme vielä ympyrällä hypättäväksi pienen viuhkan.
Alisa on selkeästi innoissaan, eikä ylimääräinen läski haitannut menoa laisinkaan. Hyppelimme esteet muutaman kerran onnistuneesti, jonka jälkeen loppuverkkailimme. Viuhka ensin hiukan jännitti poniparkaa, mutta se ei edes meinannut kieltää. Kehun Alisaa ja siirrän sen käyntiin.
Sade on lakannut, joten pääsemme kuivina takaisin tallille. Hoitelemme ponit pois, jonka jälkeen Inkku käy hakemassa Vivekan synttärilahjan - kaksi näkkäriä, joiden välissä on porkkananviipaleita ja melassisiirappia. Vive mussuttaa lahjansa hyvällä ruokahalulla, ja minunkin on aivan pakko antaa Alisalle porkkananpala, vaikka poni onkin laihdutuskuurilla.

♥: Selma & Alisa

Vivekan synttäreitä viettäessä :D Vive näyttää kyllä ihan muumilta ja on muutenkin liian tumma.

#4 Maastoilua med Inkku (03.09.2012)

- Arvaamitäarvaamitäarvaamitä? kuulen kiljuntaa Nokiastani.
- No mitä? vastaan yli-innostuneelle Inkerille.
- Vivvuli muuttaa Ruolampeen!
- Hei vähän siistiä! Sit meidän on helpompi lähtee yhes maastoo yms.
- Niiiniiiniin! Ja talvella hiihtoratsastamaan... Inkku kiljuu innoissaan.
- Jooooo! Heivitsi, koska se tulee?
- Tänää, mie oon pian pakannu sen kamat ja sit lastataan auto ja sit tullaan!
- Oivitsivähäkivaaa! Voidaan vaik jo tänää lähtee ekaa kertaa ratsastaan, nauran.
- Joo! Mie meen nyt lastaamaan autoo nii ehditään, Inkku huudahtaa vielä puhelimeen.
- Joo, nähdään, myhäilen ja katkaisen puhelun.
Vaihdan ratsastushousut jalkaan ja letitän hiukset nopeasti. Pian olenkin jo pyörän selässä polkemassa kohti tallia.
- Hei Selma! Sinna huudahtaa toiselta puolelta pihaa.
- Moi! huudahdan takaisin.
- Mitenkäs sinä jo näin aikaisin täällä olet? nuori nainen kysyy, kun olemme päässeet lähemmäs toisiamme.
- Inkeri kertoi, että Viveka muuttaisi tänään tänne, ja lupasin tulla auttamaan, vastaan.
- Aijaa, joo, niinpä muuttaakin. Pitääpä laittaa karsina valmiiksi, Sinna sanoo ja lähtee talliin. Menen perässä.
- No moikka rakaskultapuppelimussukka! höpötän Alisalle, joka mussuttaa iltapäiväheiniään innoissaan. Hevoset ovat vasta saaneet rehunsa, mutta Allu on jo lähes kiskonut ruoan napaansa.
- Hei Sinna, sanon naiselle, joka lappaa kuivikkeita Alisan vieressä olevaan karsinaan.
- Niin?
- Alisalle sais syöttää sitten tosi pieniä heinäannoksia, että siltä sais ton ylimääräsen uimarenkaan pois mahan ympäriltä, kerron.
- Joo, ei sillä nytkään paljoa ollut. Jos laitat jonkun lapun siihen oveen, että muutkin tallien tekijät hoksaa?
- Joo, vastaan ja haen kahviosta paperia ja kynän ja kiinnitän paperilapun Alisan ruokaohjeen viereen. Lähes saman tien Inkeri ja Viveka tulevat tallille, joten menen auttamaan tyttöä.
Kun Vivekan tavarat ovat paikallaan ja traileri siivottu, alamme harjaamaan poneja. Inkku on jo putsannut Viven enimmistä kurista, joten minulla on isompi työ. Pian molemmat ovat kuitenkin tarpeeksi puhtaita.
- Lähetäänkö me maastoon? kysyn Inkulta.
- Öö en mie tiiä, tyttö naurahtaa. – Mutta kyllä miulle ainakin käy.
- Okei, no mennään sitten. Siis jos saadaan selville, missä se reitti menee, nauran.
- Niii... Mut ei kai se haittaa vaik vähä eksyttäis, Inkeri nauraa.
- Hah! Mä en haluu tietää monestiko oot eksyny Vivsun kans!
- Älä dissaa!
- Entä jos dissaan?
- Sit en tuu siun kanssas maastoon!
- Hah, tuutpas, nauran.
- Mitäs te täällä riehutte? Sinna kysyy tultuaan paikalle.
- Nototaaa... Itse asias ei hajuukaa, Inkku nauraa.
- Ei mullakaan! Mut Sinna, missä menis hyvä pieni maastolenkki?
Blondi selostaa meille lyhyen maastoreitin ja kiitämme naista, jonka jälkeen suitsimme ponit, laitamme kypärät päähän ja lähdemme matkaan. Kumpikaan ei jaksa laittaa satulaa, sillä pärjäämme hyvin ilmankin.
Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen lyhennämme ohjat ja lähdemme raviin. Alisan ravi on aika töksähtelevää, mutta pientä, joten siinä on helppo istua. Inkulla on täysi työ pidätellä Viveka ravissa, jossa läskiä mahaa heilutteleva huonokuntoinen Alisakin pysyisi, ja minulla on täysi työ saada Alisa pysymään Viven perässä.
Pienen ravipätkän jälkeen siirrymme takaisin käyntiin. Taputan Alisaa ja annan sille hiukan pidempää ohjaa, sillä olemme alamäessä. Alisa kulkee mäen rauhassa alas, jonka jälkeen tie muodostuu leveäksi ja pitkäksi suoraksi.
- Inkku, arvaa mitä mun tekis mieli tehdä tässä? kysyn.
- Anna kun arvaan... Varmaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia?
- Just niitä. Kumpi on ensin perillä? Huikkaan kannustaessani Alisaa laukkaan. Poni lähtee innoissaan, mutta parempikuntoinen Viveka kaahottaa pian ohi. Alisan laukka on pehmeää ja tasaista, ja pystyn mukautumaan siihen hyvin, kunnes poni ei enää pysty hillitsemään itseään vaan heittää komeat pukit. En varaudu pukkeihin lainkaan ja pian Alisa viipottaakin vapaana Vivekan vanavedessä. Inkeri huomaa tilanteen ja pysäyttää Vivekan, jonka jälkeen Alisa rauhoittuu ja antaa helposti kiinni. Hyppään takaisin selkään ja jatkamme matkaa.
Loppumatkan kävelemme, tosin otamme välissä pienen ravipätkän. Tallille tultuamme harjaamme ponit ja puhdistamme suitset, jonka jälkeen sanon Alisalle heipat ja lähden katsomaan syksyn ensimmäistä salkkarijaksoa.

♥: Selma & Alisa

#3 Operaatio läski lähtee (02.09.2012)

- Miks miusta tuntuu että ekaks sie rupeet laihduttamaan sitä? Inkku kysyy, kun katselemme, kuinka Alisa ravailee tarhassa läskit hölskyen.
- Mistä arvasit, naurahdan. Alisa on koomisen näköinen, sillä muuten aivan normaalin ja solakan näköinen nuori poni omistaa valtaisan mahan.
- Jaa-a, en kuule tiiä, blondi hihittää.
- No mut jos me aiotaan saada siitä hyväkuntonen niin pitää kyllä alottaa heti, kerron.
- Totta. Haetsie sen sisään, niin mie meen kysymään Sinnalta tai Klaralta, saataisko me juoksutusliina lainaks. Meinaan sen satulavyö ei varmaan mee kiinni, Inkku naurahtaa.
- Heei, ei se ny niin läski oo!
- Eipä! tyttö huudahtaa vielä ennen kuin katoaa talliin. Itse sujahdan Alisan tarhaan ja astelen ponin luokse. Se nuuhkii kiinnostuneena käsiäni, kun naksautan narun kiinni pinkkiin riimuun.
Karsinassaan Alisa menee ensimmäisenä nuuhkimaan ruokakuppia.
- Juntti, ei siellä oo ennenkää tähän aikaan mitään ollu.
Alisa katsoo minua ilmeellä, joka viestittää, että kerta se on ensimmäinenkin. Naurahdan itsekseni juuri, kun Inkeri tulee kulman takaa juoksutusliinaa heilutellen. Toisessa kädessä tytöllä on Alisan suitset.
- Hyvä, sanon nähdessäni liinan. Haen Alisan harjat kaapista ja alan hieroa kuraa irti paksusta karvasta. - Eikö sulla oo muka ollu kuuma koko kesän tällasen kerroksen kanssa?
- Jaa minkä kerroksen? Inkku kysyy.
- Tyhymä, mä puhuin Alisalle ja tarkotin sen karvaa.
- Jaaaa, no luulis et olis kuuma.
- Mieti millanen sen talvikarva on kun kesälläki on tämmönen! puuskahdan.
- Hyyyyi. Vivekalla sentää toistaseks on karvat pysyny normaaleina. Suosittelen muuten klipperin ostoa, Inkeri vinkkaa.
- Varmaan ihan kätevä, totean ja alan harjata toista puolta Inkerin putsatessa ponin pienenpieniä kavioita.
 Kun Alisa on puhdas, puen sille suitset päähän. Kiristän leukaremmin sopivaksi ja tungen kypärän päähäni. Nappaan liinan ja hanskat mukaan ja talutan Alisan pihaan.
- Sitten paikka, ohjeistan ponia, laitan hanskat käteen ja ponnistan ponin selkään. Inkku lähtee kävelemään vierellämme kohti maneesia, jonne on noin kilometrin matka.
Syksyinen sää on jo heitellyt koivunlehtiä maahan ja tuuli puhaltelee tummia pilviä lähemmäs. Muutaman kilometrin päässä näkyy, kuinka pilvistä sataa vettä, ja ihan kunnolla. Nopeutamme kävelyämme ja ehdimme hädin tuskin maneesiin sisälle, kun alkaa sataa.
Maneesi on  tyhjä ja pohja on juuri lanattu. Inkku pitää Alisaa sen aikaa, kun kiinnitän liinan ja irrotan ohjat suitsista.
Komennan Alisan ympyrälle kävelemään. Se selkeästi osaa homman, mutta käynti on laiskaa ja lihava poni näyttää aivan kuolleelta kalalta, kun se lötsyy eteenpäin ympyrällä.
- Inkku, viittisikkö heittää mulle raipan? kysyn tytöltä, joka on varustautunut kameransa kanssa valokuvaamaan Alisan toista päivää minun omistuksessani. Hän tuo pitkän juoksutusraipan, jolla käsken Alisaan vauhtia. Poni reipastuu heti ja alkaa kävellä hyvää vauhtia eteenpäin.
- Ravi, sanon ja maiskautan samalla. Alisa tajuaa ja lähtee laiskaan hölkkään. Lätkäisen maneesin pohjaa raipalla, jolloin Alisa lähtee hyvää ravia eteenpäin.
Reilun puolen tunnin ravin ja laukan sekä käyntipätkien jälkeen pysäytän Alisan, vaihdan liinan ohjiin ja pidän Alisaa sen aikaa, että Inkku pääsee kyytiin. Hänellä ei ollut omaa kypärää, ja minun kypäräni on hieman iso, mutta lyhyelle käyntipätkälle se riitti aivan hyvin. Sade oli jatkanut matkaa, emmekä kastuneet paluumatkalla.
Tallilla riisun Alisalta suitset ja harjailen sitä, jonka jälkeen sanon ponille heipat ja lähden kotia kohti.

Alisa ravaa. Tausta on ♥

♥: Selma

#2 Alisa tulee kotiin! (01.09.2012)

- Selma Lahti, esittelen itseni Ruolammen toiselle ylläpitäjälle.
- Sinna, blondi nainen esittelee. - Alisalle onkin tuolla jo karsina valmiina, eli tamma pääsee jo tänään omaan karsinaansa.
- Kiva juttu, hymyilen. - Alisalla on vain yksi satula ja yhdet suitset, eli paljoa ei tamma tarvitse tilaa varusteilleen.
- Selvä. Käytävän perällä on kaappeja, jonne voit sitten tunkea sinun ja ponisi tavaroita, Sinna kertoo vielä.
- Okei. Meidän pitää kyllä nyt lähteä hakemaan Alisaa, kerron.
- Nähdään!

*  *  *  *  *

- Noniin, Alisa, tässä onkin sun uus karsina, kerron ponille. Se haistelee kiinnostuneena ympäristöään ja jää hölmistyneenä uuteen karsinaansa, kun otan riimun pois päästä ja lähden ulos siivoamaan traileria.

Kun kaikki tavarat ovat paikoillaan, otan ponin upouudet harjat ja menen karsinaan harjaamaan ponia. Se pysyy rauhassa paikallaan, vaikka en sidokaan sitä. Harjaan huolella etenkin vuohiskuopat, sillä syksyisin kura hiersi helposti haavoja herkkään ihoon.
- Oot kyllä maailman hienoin poni! kuiskaan tammalle harjattuani sen.

♥: Selma

En osannut piirtää tammalle riimua päähän, joten tässä se kävelee
traikkuun omin päin :D

#1 Selma + Alisa = ? (31.08.2012)

- Oi kun se on söpö, kuiskaan vieressäni seisovalle Inkerille.
- Mm-m... Mutta Viveka on söpömpi, tyttö kuiskaa takaisin. Niinpä niin, ainahan se oma poni on söpömpi. Inkeri oli paras kaverini, ja yhtä lyhyt kuin minäkin. Hän oli minua vuoden vanhempi ja omisti shettistamma Vivekan.
- Okei, te varmaan haluatte tehdä kaiken itse, että näette, miten se käyttäytyy, vai mitä? Alisan omistaja kysyi. Nyökkäsin innostuneesti.
- Selvä, tässä on riimunnaru, voitte hakea sen tuolta tarhasta.
Otan riimunnarun käteeni ja lähden kävelemään Inkku perässäni kohti tarhaa. Avaan alemman langan ja puikahdamme molemmat tarhaan.
Alisa seisoo portin läheisyydessä. Pidän riimunnarua piilossa kun kävelen ponin luokse. Se katsoo korvat hörössä ja haistelee käsiäni mennessäni sen luokse.
Silitän tamman otsaa ja naksautan riimunnarun kiinni riimuun. Lähden taluttamaan Alisaa pois tarhasta. Avaan portin ja suljen sen perässäni. Alisa on mukava talutettava ja seuraa vierelläni.
- Alisan karsina on tuolla kolmas vasemmalla, omistaja selittää. Nyökkään ja talutan ponin karsinaan. Sidon sen kiinni kaltereihin ja löydän harjat aivan karsinan edestä. Alisa on melko puhdas, joten harjaan sitä pölyharjalla ja puhdistan kaviot. Tamma on hoitaessa esimerkillisesti ja antaa koskea kaikkialle, vaikka aristeleekin korvia.
Myös varusteet on tuotu karsinan eteen. Laitan Alisalle ensin satulan, sillä poni on kiinni. Se seisoo rauhassa paikallaan ja antaa kiristää vyön, vaikka muistuttaakin jumppapalloa pullistellessaan, ja muutenkin valtaisan mahansa kanssa. Saan vyön sopivan kireälle, siirrän riimun kaulalle ja suitsin ponin. Se yrittää laskea pään mahdollisimman alas ärsyttääkseen minua, mutta olen tarpeeksi lyhyt eikä matalalla oleva pää tuota ongelmia. Kiinnitän leukaremmin, painan kypärän päähäni ja irrotan riimun kaulalta.
- Te voittekin mennä kentälle. Meillä ei nyt ole ketään, joka olisi tarpeeksi pieni menemään Seijalla, mutta ehkä sinä pärjäät, omistaja hymyilee. Seija, mikä typerä lempinimi. Eikö se voisi olla vain Alisa? Alisaksi minä ainakin sitä aioin sanoa. Talutan Alisan kentälle ja kiipeän ponin selkään. Kiristän vyön ja säädän jalustimet sopiviksi. Maiskautan ponin liikkelle ja lähdemme kävelemään uraa pitkin. Alisa tuntuu reippaalta ja kaikki istuntani muutokset vaikuttavat poniin heti.
Hetken käveltyäni otan ohjat ja alan verrytellä tammaa kevyessä ravissa. Se tuntuu todella mukavalta.
Teen helppoja tehtäviä käynnissä, ravissa ja laukassa. Lopulta hyppään pientä estettä muutaman kerran. Alisa katsoo hyppypaikan itse.
Loppuverryttelyn jälkeen silitän ponin kaulaa ja hoidan sen pois. On enää eläinlääkäristä kiinni, tuleeko Alisasta minun ponini!

♥: Selma